Sanat ovat vain sanoja, jos annat sanoihin tunteesi mukaan ne saavat aivan uuden merkityksen. Joskus laitat sanojen sekaan tunteita, joita et osaa oikein edes hallita. Sanot sanoja, joiden toista merkitystä et edes itse tiedosta. Purat epätoivoasi sanoihin, kun et tiedä mitä muutakaan tehdä.

Et osannut vielä siinä kohtaa muodostaa sanoja tai pelkäsit sanoa niitä. Osoitit asiaa eleilläsi varovasti ettet tekisi vääriä liikkeitä. Sisälläsi oli silti tunteita, joille et osannut tehdä mitään. Et ehkä tiennyt olisiko niille edes fiksua tehdä jotain. Lähdön lähestyessä tiesit ettet näkisi minua enää pitkään aikaan ja se taisi painaa sinua. Se lisäsi levottomuutta sisälläsi, mutta yritit silti säilyttää kontrollia tunteidesi suhteen.

”Hei, levoton tyttö mä oon heikkona suhun ja säkin vähän kai muhun…”

Soitit minulle kappaletta uudestaan ja uudestaan. Kysyit minulta katsoen silmiin olenko hieman levoton tyttö.  Nappasit minut kainaloosi hetkeksi ja taisit samalla miettiä paljon muutakin meihin liittyvää. Ihmettelin kappalevalintoja, sillä ne poikkesivat normaalista jollain tavalla mitä yleensä tykkäsit kuunnella. En ajatellut asiaa vielä silloin sen enempää. Ainahan me musiikkia kuuntelimme kaksistaan. Sisälläsi taisi jo silloin painaa ajatus lähtemisestä.

”Niin kuin tuhannet kerrat kanssas ollut oon yksin…”

Me kaksi olemme kokeneet aika paljon lyhyen sisään. Takana on lukuisia seikkailuja mitä ihmeellisimmissä tilanteissa, joissa on ollut vain pakko luottaa toiseen. Luottamuksesta toisiimme on tullut, kuin peruskallio. Pystymme kertomaan toisillemme mitä vain. Muistan ensimmäisiä seikkailujamme, jolloin en oikein vielä tiennyt kuka olit ja mietin uskallanko luottaa sinuun. Olimme silloin, kuin ventovieraita toisillemme. Saatoin hieman ehkä pelätä sinua tulisen luonteesi takia. Kuvioissa oli silloin vielä kolmas henkilö, jonka takia tutustuimme toisiimme enemmän.

”Mä en lupaa sulle kuuta, en tähtiä taivaalta…”

Se oli ihan tavallinen ilta, kuten muutkin kerrat. Käytöksesi oli vain kovin erilaista. En tiedä tiedostitko sitä itse. Olimme liikenteessä tuttujesi kanssa ja istuimme meluisassa ympäristössä. Nautitte alkoholipitoisia juomia ja puhe virtasi pöydässä. Jossain vaiheessa laitoit kätesi ympärilleni ja sanoit minulle ”Sä olet vain mun, et kenenkään muun…”. Ihmettelin sanojasi, mutta ajattelin sen vain olevan hieman juovuspäisen ihmisen puhetta. Tiesin kyllä, että pidät minusta sillä olet monta kertaa sanonut, että pidät minusta.

Paikan mennessä kiinni menimme etukäteen ulos. Tulit viereeni ja otit minut tiukkaan halaukseen sanoen sanat ”Musta tuntuu, että sä oot oikeesti ainoo ihminen, ku ymmärtää mua…”. Suljin sinut halaukseen, sillä tiesin sinulla olevan paha olla. Olit sitä ennen sanonut jotain pöytäseurueessa, joka vaati sinulta paljon. Mikäli omistaisin taikapölyä ripottelisin sitä yllesi suojelemaan sinua ja tuomaan sinulle iloa päiviisi. Selllaista minulla ei ole, joten en voi kuin toivoa ja antaa sinulle tukeni.

Matka jatkui kohti seuralaisten kotia, jonne jätimme heidät. Jatkoimme itse matkaa sen jälkeen kotiisi. Juttelimme niitä näitä ja kinastelimme kappaleita. En tiedä minne sait taas ajatuksesi upotettua, sillä aloit taas puhua minusta. Sanoit, ettei sinua haittaa periaatteessa, jos minulla on joku muu sillä välillä, kun sinä olet poissa. Periaatteessa siis sinua haittaa, jos minulle ilmestyisi jostain miesystävä, joka merkitsisi minulle paljon. En oikein tiennyt mitä ajatella sanoistasi, sait sen kuulostamaan siltä, kuin seurustelisimme tai välillämme olisi ollut jotain enemmänkin aina. Mitään ei ole koskaan vain ollut. En osannut oikein reagoida sanoihisi ja vastailin jotain epämääräistä.

Saapuessamme pihaasi jäimme vielä juttelemaan. Juttelimme paljon kaikesta, sinusta, minusta, tapahtumista… Halasit minua moneen kertaan ja tuntui kuin et olisi halunnut lähteä. Yleensä nouset autosta ylös melkein heti ja menet sisälle. Nyt et tehnyt niin. Näytit siltä, kuin olisit juuri nousemassa autosta ulos, mutta pysäytit liikkeesi ja menit aivan hiljaiseksi. Et sanonut hetkeen mitään, en kysynyt mitään sillä tiesin sinun miettivän jotain. Hetken hiljaisuuden jälkeen nostit pääsi ylös ja katsoit minua. Sanoit sanat, jotka soivat päässäni tälläkin hetkellä ”Tykkään susta, rakastan sua… Välillä tuntuu, et vähän liikaakin.” ja jäit katsomaan minua hetkeksi.

Sisälläni ei liikkunut ajatustakaan menin aivan sanottamaksi. En oikein tiennyt edes mitä olisi pitänyt sanoa. Sain ainoastaan sanotuksi pitäväni sinusta ja että tunteet kulkevat omia teitään. Tunsin itseni tyhmäksi sanoistani. Nyt tiedän jo mitä voisin vastata selvitettyä ajatuksiani.

Tällä hetkellä en tiedä mitä tapahtuu tai tiedän. Sinun lähtösi hetki on aivan kulman takana ja sen jälkeen edessä on hiljaisuus. Hiljaisuuden aikana ovat ikävä ja kyyneleet ystäväni. Hiljaisuuden jälkeen on kyyneleet ja ilo näkemisestäsi.

”Jäisit siihen ystäväin, jäisit siihen ystäväin, on hyvä näin…”