Ajatukset päässäni lentävät seinältä toiselle kimpoillen ja odottaen ratkaisuja, jotka pitäisivät pidemmän päälle. On kertoja jolloin olen saanut ajatukseni kasaan, on kertoja jolloin ne ovat olleet vain hetken kasassa ja on kertoja jolloin en tiedä enää mistään mitään. Olen ahdistunut. Mietin mikä on oikein ja mikä väärin. Tämä uusi minä ei tiedä kuka on, mitä haluaa tai mitä pitäisi tehdä. Vanha minä rukoilee alla omaa tylsää elämäänsä takaisin ja uusi etsii kokeiltavaa, mutta ei silti ole varma ratkaisuistaan.
 
Kuka tämä uusi minä on? En oikein tiedä, tiedän vain että se on tulos tapahtumista. Vanhaan minään verrattuna se on rohkeampi, sosiaalisempi, avoimempi, jääräpäisempi ja helposti turhautuva. Vanha minä sanoi aina vain ”sopii/ihan sama” omasta mielipiteestään huolimatta, se ei koskaan väittänyt vastaan, vaikka pinnan alla olisi ollut mitä ajatuksia. Se oli hyvin hiljainen minä, ei puhunut paljoa ajatuksistaan tai ajatuksista, jotka liittyivät tärkeästi hänen elämäänsä. Uusi minä kertoo tuntemuksistaan, miettii mitä uskaltaa sanoa, juttelee tuntemattomille suhteellisen luontevasti ja haluaa mennä ja painaa. Se ei halua pysähtyä vai olenko se minä kokonaisuuteni, joka ei halua pysähtyä? Pelko, että ehtii ajattelemaan omaa elämäänsä.
 
Ollessani todella pohjalla halusin vain pois. En ole koskaan tuntenut niin vahvaa halua päästä vain pois. Tunnen nytkin halun päästä pois, mutta en hengiltä pois. Sekin olo tulee silti vielä pinnan alta. Kylmä merivesi tuntuu siinä kohtaa ajatuksessa rauhalliselta ja hiljaiselta. Siinä hetkessä ei olisi mitään muuta, vain minä ja meri. Sen jälkeen olisi aina vain minä ja meri, sen  jälkeen ei olisi mitään muuta.
 
Leijun edelleen tälläkin hetkellä. En tunnu elävän omaa elämääni omassa kehossani. Päivät valuvat käsien läpi, hetket tuntuvat epätodelliselta. Ajatukset pyrkivät pintaan. Haluan tehdä oikein. Mikä on oikein? Kuka sen kertoisi? En usko vieläkään löytäväni itseäni tästä sopasta, minunlaiseni ihminen tai se millainen se oli. Nyt se ihminen on kovettunut ja pettynyt.
 
Sopassa ei voi koskaan olla liikaa aineksia, jos se maistuu jo valmiiksi pahalta.
 
Vanhempani tulevat todennäköisesti eroamaan. Niitä syitä en lähde sen enempää puimaan nyt. Ajatus tuntuu kaukaiselta etteivät he olisi enää yhdessä. Olenhan aikuinen, kyllä selviän. Olenko? Olen käytökseltäni tunnepohjainen ihminen. Se tulee sattumaan, kun asiat menevät siihen pisteeseen.
 
Vajoan, vajoan silloin taas niin syvälle. Nytkään ei ole hyvä olla. Minä en ole minä, mutta olen minä. Olen joku muu minä. Kuka valaisee tietäni?